Kehity sellaiseksi kuin haluat: Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre

13. kesäkuuta 2014

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre

 
Tässä postaussarjassa kerron muutamia naisten iskemistä opettavasta pick up artist -materiaalista oppimiani asioita, joiden uskon olevan hyödyksi sinulle. 

Näistä huomioista voi olla hyötyä niin genreen syvemmin tutustuneille kuin täysin ummikoillekin. On aina hyvä ymmärtää erilaisia ihmisiä. Monet PUA-neuvot myös sopivat molemmille sukupuolille ja moniin muihinkin tilanteisiin iskemisen lisäksi.

Nyt sarjan ensimmäisessä osassa puhun genren hyvistä puolista sekä annan vinkkejä muutamista suosituista sivustoista. Tästä pääset suoraan sarjan toiseen osaan, jossa kerron yleisimpiä PUA-väärinkäsityksiä.


Rakkaalla lapsella on monta lähdettä ja nimeä: 

The Game / Pelimies (Neil Strauss), Mystery Method, Real Social Dynamics (RSD Nation), Pelimiehen käsikirja, pokaaminen, sargaaminen, manosfääri, Helsinki Suomi Finland Sarging 4life Club (keksin tämän), pick up artist, PUA, pleieri blogi... Guruja ja erilaisia tyylisuuntia riittää, joten on melko vaikeaa edes puhua koko genrestä ja sen piirteistä yhteisesti. Yritän kuitenkin, vähän yksinkertaistaen ja kärjistäen. 

 
Ensinnäkin, tätä kirjallisuutta on siis olemassa todella paljon. Googlaamalla englanniksi löydät satoja, ellei tuhansia, opettajia. Tyypillisesti guru on löytänyt täydellisen menettelytavan, jolla saa onnellisuutta ja seksuaalista menestystä vastakkaisen sukupuolen silmissä. Jotkut opastavat seuraajiaan hallitseviksi alfauroksiksi, toiset taas hyviksi kumppaneiksi. Genren alkuaikoina muodissa oli kirjoittaa iskurepliikeistä ja erilaisista salaisista tekniikoista. Uudemmissa oppaissa pääpaino on itsetunnon kehittämisessä erilaisia ajatusmalleja sisäistämällä, rohkeasti aloitteita tekemällä ja monipuolisesti itseään kehittämällä.

Pokaajamateriaalissa on erittäin paljon hyvää. Olen itse oppinut siitä valtavasti, opetan sitä kursseillani ja kannustan ihmisiä lukemaan sitä. Monet vinkit ovat erittäin käytännöllisiä, toimivia ja hyödyksi niin naisten iskemisessä, miesten iskemisessä, kaverisuhteissa kuin busineksessakin. Erään asiaan paljon perehtyneen sanoin: "Monet tuntemani ihmiset ovat aika intohimoisia tämän materiaalin suhteen, sillä he kokevat, että se on pelastanut heidän elämänsä ja tuonut todella paljon merkitystä siihen." Wow. Such difference.

En ole mikään pitkien parisuhteiden profeetta, pitkien avioliittojen vastustaja tai yhden illan juttujen tuomitsija: jokainen päättäköön ihan itse haluaako elämässään olla 60 vuotta saman ihmisen kanssa naimisissa vai kenties useammassa jotenkin erilaisessa suhteessa. En ole mitenkään PUA-materiaalia vastaan, vaikka toki siitä löytyy kehityskohteita. Olen kaikkien tasa-arvon vannoutunut kannattaja. Ylioppilasaineeni kirjoitin miesten oikeuksien puolustamisesta.

Olen huomannut kymmeniä genren suurkuluttajia tavatessani, että heitä yhdistävät usein muutamat samat haasteet ihmissuhdetaidoissa. Näistä tulen kertomaan sarjan seuraavissa osissa. Uskon, että tällaisista huomioista voi olla hyötyä monelle naiselle ja miehelle, riippumatta siitä ovatko he tutustuneet tuohon materiaaliin vai eivät. 
 


Laita tämä baarissa taskuun, niin tytöt tulevat jututtamaan. Tai värjää
hiuksesi punaiseksi ja ammu toisen korvasi läpi naula. Kuva: horiavarlan



Olen aiemmin kirjoittanut PUA-aiheista ainakin seuraavat postaukset:

Kaikki tutustuminen on iskemistä
Kaikki tutustuminen on iskemistä 2
Nalle taskuun, mirri kaulaan ja menoksi


Tämän postaussarjan osat:

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre
Dear pelimies, osa 2/4: Ihmiset ja naiset
Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset
Dear pelimies, osa 4/4: Heikkoudella voittoon, ca-ching!


Dear pelimies FAQ: Yleiset kysymykset & palautteet 


Lyhyesti, pelimiesopeissa ovat usein mahtavia mm. seuraavat asiat:

  • Vinkit ovat käytäntöön sovellettavia ja testattu käytännössä
  • Tuetaan ja kannustetaan toisia kokeilemaan uutta ja oppimaan
  • Korostetaan aloitteellisuuden merkitystä onnistumisiin
  • Itsevarmuutta neuvotaan kehittämään, esim. torjuntoihin totuttelu
  • Kehotetaan harjoittelemaan yleisesti keskustelutaitoja
  • Otetaan huomioon tunteet ja subjetiiviset asiat eikä vain faktoja
  • Keskitytään myös muihin eikä vain omaan napaan ja fiilikseen
  • Naiset nähdään seksiä haluavina olentoina (nainen ei siis "anna")
  • Ihmissuhdetaitoja opetellaan, jolloin niistä voi nauttia, eivätkä elämä tai ihmissuhteiden kulku ole mitään pelottavaa tuuripeliä



"Wanna play?" Kuva: Walt Stoneburner


Mielestäni ihan hyvää kamaa liittyen tähän genreen löytyy jonkin verran esimerkiksi seuraavilta sivustoilta:

http://theartofcharm.com/ 
http://www.doctornerdlove.com/  
http://markmanson.net/books/models 
http://www.gettheguy.co.uk/ (kohderyhmänä mielenkiintoisesti naiset)
  

Riippumatta sinun sukupuolestasi ja kohderyhmästäsi, kannattaa lukea kaikille sukupuolille tarkoitettua materiaalia. Monelle miehelle on järkytys, kuinka paljon naiset tekevät töitä miesten löytämiseksi ja millaisia neuvoja he tarvitsevat. Vastaavasti monelle naiselle on helpotus lukea, että ei se parisuhteen tai parin suhteen löytäminen ole miehillekään helppoa. Naisille on myös silmiä avaavaa lukea niistä asioista, jotka yleensä miehiä askarruttavat ja minkä kanssa he kaipaavat neuvoja ihmissuhteissaan. Ja toisinpäin.  

Olen monessa suhteessa aika äijä ja olen viettänyt runsaasti aikaa sekä mies- että naisvaltaisissa porukoissa, joka helpottaa näiden kahden ihmislaadun välistä tulkkaamista (Ratsastus & Teekkarius 4eva). 


Sarjan 3 seuraavaa osaa, ja samalla 10 pelimiesten ja pick-up-artist-materiaalin suurkuluttajien yleistä väärinkäsitystä ihmissuhteista, julkaistaan kokonaisuudessaan nyt kesäkuussa. Jatketaan siis pian... 

(Tästä pääset sarjan seuraavaan osaan, jossa käyn läpi yleisimpiä PUA-väärinkäsityksiä.)


Kiitos tekstiluonnoksien kommenteista seuraaville tovereille:

Olli, Mika, Hanna, Anne sekä
Jevgeni Särki (Elä paremmin.fi)
Valtsu (Valtsun terveysblogi)
Timo Naaro (www.kivaabaarissa.fi)


Erinomaista kesää - tuota jokavuotista flirtin aikakautta!


Sarjan osat, jotka linkitän tähän ilmestymisen jälkeen:

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre
Dear pelimies, osa 2/4: Ihmiset ja naiset
Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset
Dear pelimies, osa 4/4: Heikkoudella voittoon, ca-ching!


Dear pelimies FAQ: Yleiset kysymykset & palautteet 



Parhain terveisin,
Karla Nieminen

Yrityksestäni ja koulutuksistani voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

1 kommentti:

Karla Nieminen kirjoitti...

Kiitos linkkivinkeistä. On muuten yleinen harhaluulo, että naisia/miehiä saadakseen pitäisi olla hauska ja että siihen kannattaisi ensin keskittyä itsensä kehittämisessä. Onhan se kiva, jos joku on hauska, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä. Ja usein ihan muilla jutuilla saa isommat parannukset tuloksiin.

Lähtökohtaisesti ihmiset nauttivat ystävällisestä huomioivasta seurasta keskusteluissa, eikä keskustelijan tarvitse olla mikään kävelevä stand-up show. Jos joku haluaa viihtyä katsomalla esitystä, niin hän oletettavasti menee vaikka elokuviin tai juuri stand-up klubille. Tärkeämpiä juttuja kuin hauskuus ovat mm.: jatkuva keskusteluiden aloittaminen, kuuntelu, hymy ja itsevarmuus.

Lisäksi ihmiset usein yrittävät tulla hauskemmiksi väärillä tavoilla, mm. vitseillä tai jatkuvalla pelleilyllä. Todellisuudessa hauskuus voi syntyä vaikka vaan hyvästä ystävällisestä fiiliksestä, hymyistä ja jatkuvasta keskustelusta (vaikka se olisi ihan "turhanpäiväistä" sisällöltään). Vitsit ovat yleensä epäluonnollisia keskustelun keskellä. Jatkuva hauskuuttamisen yrittäminen ja show myös ärsyttää monia (vaikka he eivät sitä heti näyttäisikään). Stand-up koomikkojen ja minun suosituksesi siihen, miten voit olla hauska: hoida ensin nuo muut perusasiat kuntoon, ja sitten mieti hauskoja juttuja arjen & tilanteen läheltä. Esim. aiemmat pikkumokanne, työkommelluksesi tai katsomastanne leffasta mieleen tullut juttu voivat olla hauskoja puheenaiheita.

Hyvä huomio, että nämä jutut ovat todella monikäyttöisiä! :)

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...