Aloitin self-help-kirjojen eli itsensä kehittämiskirjojen lukemisen joskus yläasteella. Luin silloin paljon romaaneja, harrastin kaikenlaista ja vietin aikaa kavereiden kanssa. Kuitenkin ennen minusta tuntui, etten osannut luoda toimivia ystävyyssuhteita, puhumattakaan seurustelusuhteesta. Olin onneton. Olin usein stressaantunut, väsynyt, vihainen, pettynyt, yksinäinen, turhautunut ja kateellinen. Päätin tehdä asialle jotain: aloitin terveelliset elämäntavat ja päätin muuttaa asenteeni positiivisemmaksi. Lopetin tekosyiden etsimisen ja olin aidosti valmis muuttamaan ajatteluani ja käytöstäni.
![]() |
| Nice Girls Don't Get the Corner Office: 101 Unconscious Mistakes Women Make That Sabotage Their Careers |
Niin alkoi siis suhteeni genren kirjoihin ja onnellinen toimivampi elämäni. Usein kirjoittajat ovat halunneet saada kirjan kansien väliin kaiken, jonka ovat elämänsä aikana elämästä oppineet. Ihmiset ovat mielestäni kaikki pohjimmiltaan melko samanlaisia, joten muiden opeista on ollut itselleni valtavasti hyötyä (ja hauskaa). Blogissa aion esitellä suosikkejani ja ehkä muutamia inhokkejanikin. Kaikki kirjat eivät yllättäen ole genrensä helmiä, joten kriittisyydelle on paikkansa.
USAssa self-help-kirjat ovat hyvin suosittuja ja suuri business: Esimerkiksi alan ehdoton klassikko, Dale Carnegien "How to Win Friends and Influence People", on Wikipedian mukaan maailman myydyimpia kirjoja. Amazonin arvosteluista voi kätevästi tarkastaa, mitkä kirjat ovat lukemisen arvoisia. Suosikkikauppani on The Book Depository, josta kirjat saa kotiin ilman toimituskuluja. Osan kirjoista saa kirjastosta (ja suomeksi), mutta itse tykkään lukea kirjat alkuperäiskielellä. Ja sotken ne. Asiat vain tuppaavat jäämään mieleeni paremmin, jos "teen muistiinpanoja" eli alleviivaan ja töhertelen kirjan läpikotaisin enkä koskaan lue töherryksiäni. Äänikirjaversioita on myös saatavilla paljon.
Blogissa käsittelemäni kirjat liittyvät enemmän tai vähemmän ihmissuhteisiin. Oikeastaan kaikki tässä maailmassa tuntuu loppujen lopuksi liittyvän ihmissuhteisiin. Mikäli haluat oppia ymmärtämään ihmisiä paremmin ja toimimaan ihmissuhteissasi paremmin, niin kokeile lukea mainitsemani kirjat. Itse olen hyötynyt niistä suuresti vapaa-ajalla, opiskelussa, työelämässä, ystävyyssuhteissa ja parisuhteessa. Harva keskittyy toden teolla ihmissuhdetaitojensa nostamiseen erinomaiselle tasolle, joten näiden kirjojen opeilla erotut helposti eduksesi töissä ja juhlissa.
Tulen jutustelemaan blogissa ainakin seuraavista kirjoista, jossakin järjestyksessä (sivun lopussa suomenkielinen lista):
- Never eat alone: And Other Secrets to Success, One Relationship at a Time (Keith Ferrazzi)
- How to win friends and influence people (Dale Carnegie), also a summary is available
- How to Have Confidence and Power in Dealing With People (Les Giblin)
- How to Make people like you in 90 seconds or less (Nicholas Boothman)
- The Game: Penetrating the Secret Society of Pickup Artists (Neil Strauss)
- Superflirt (Tracey Cox)
- Rakkauden selitys (Bas Kast), also available in German
- Nice Girls Don't Get the Corner Office: 101 Unconscious Mistakes Women Make That Sabotage Their Careers (Lois P. Frankel), I recommend this book also to men who want to give more professional and competent impression
- Veronica decides to die [romaani/novel] (Paulo Coelho)
- YES! 50 secrects from the science of persuasion (Noah J. Goldstein, Steve J. Martin, Robert B. Cialdini)
- The 48 Laws of Power (Robert Greene, Joost Elffers), also a summary is available
- Good-bye to Shy (Leil Lowndes)
Hyviä online kirjakauppoja/Good online bookstores:
The Book Depository
Booky.fi
Materiaalia suomeksi:
- Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa (Dale Carnegie)
- Pelimies (Neil Strauss), suomennos kirjasta The Game: Penetrating the Secret Society of Pickup Artists
- Superflirtti (Tracey Cox)
- Rakkauden selitys (Bas Kast), myös saksaksi
- Kiltti tyttö ei pääse pomoksi - 101 tapaa hävitä miehelle (Lois P. Frankel), suosittelen tätä kirjaa myös miehille, jotka haluavat antaa pätevämmän vaikutelman
- Veronika päättää kuolla [romaani] (Paulo Coelho)
- Vaikutusvalta (Robert B. Cialdini), englanniksi Influence: The Psychology of Persuasion
- Valta. Vallankäytön 48 lakia (Robert Greene, Joost Elffers)
Katso myös Jevgeni Särjen blogi elämäntaidoista: http://elaparemmin.fi/
P.S. Miksi haluan kertoa kaikille vaivalla oppimani asiat? On mielestäni mahtavaa, että näiden tietojen jakaminen vain kasvattaa kaikkien mahdollisuuksia olla onnellisia ja sosiaalisesti huippuja. Hyvissä ihmissuhteissa ja onnellisuudessa kyse ei ole ihmisten huijaamisesta ja alistamisesta omaan tahtoonsa, vaan muiden auttamisesta oikealla tavalla ja vastapalvelusten saamisesta.
Olen perustanut 2011 ihmissuhdetaitokoulutusta järjestävän yrityksen (Jäänmurtajat Oy). Vaikka haluan kertoa näitä tietoja eteenpäin työkseni, olen kuitenkin innoissani paljastamassa ilmaiseksi lähteeni. Uskon, että nykymaailmassa tieto ei ole kovin arvokasta. Jokaisen saatavilla on valtavasti ilmaista tietoa. Mikä nykymaailmassa merkitsee on oma persoona: tiedon esitystapa ja kyky solmia kontakteja.
Olen perustanut 2011 ihmissuhdetaitokoulutusta järjestävän yrityksen (Jäänmurtajat Oy). Vaikka haluan kertoa näitä tietoja eteenpäin työkseni, olen kuitenkin innoissani paljastamassa ilmaiseksi lähteeni. Uskon, että nykymaailmassa tieto ei ole kovin arvokasta. Jokaisen saatavilla on valtavasti ilmaista tietoa. Mikä nykymaailmassa merkitsee on oma persoona: tiedon esitystapa ja kyky solmia kontakteja.
Parhain terveisin,
Karla Nieminen
Yrityksestäni ja kursseistani voit lukea lisää osoitteesta

4 kommenttia:
Hei! Tämä blogi on todella mielenkiintoinen! Harmi vaan, asun niin kaukana Helsingistä ettei kursseille ole varmaankaan mahdollisuutta tulla. Tiedätkö muuten mitään noiden edellä mainittujen tapaisia kirjoja suomeksi? Onhan niitä varmaan paljonkin, mutta haluaisitko suositella jotakin? Yksi suomenkielinen teos tuolla näytti jo olevankin. Kiitos jo etukäteen!
Kiitos kommentista! Tässä listaa kirjojen suomenkielisistä versioista ja linkki Esa Saarisen kurssivideoihin. Mikäli tästä puuttuu joku suomennettu listan kirja (tai sinulla on muita suomenkielisiä kirjavinkkejä), niin kerro ihmeessä.
Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa
Pelimies (The Gamen suomennos)
Superflirtti
Rakkauden selitys
Kiltti tyttö ei pääse pomoksi - 101 tapaa hävitä miehelle (Huom: Suosittelen tätä kirjaa myös miehille, jotka haluavat antaa pätevämmän vaikutelman)
4 tunnin työviikko
Veronica päättää kuolla
Valta. Vallankäytön 48 lakia
http://www.sal.tkk.fi/vanhat_sivut/Opinnot/Mat-2.1197/K2011/
Hei, tässä kaksi hyviksi toteamaani kirjaa aiheesta:
Matti Karhu: Viesti vakuuttavasti: esiintymisen ja henkilökohtaisen vaikuttamisen käsikirja
Rita Fagerström: Menestyjän käsikirja
Näistä erityisesti Menestyjän käsikirja kertoo kattavasti kahdenkeskisestä keskustelusta. Kirja kertoo miten pystyy parhaiten saamaan etua neuvotteluissa, jos vastapuoli on esimerkiksi vähemmän älykäs tai älykkäämpi, insinööri tai humanisti, mies tai nainen. Kirjasta löytyy myös hyviä valokuvia kehonkielestä ja erilaisista kasvojen ilmeistä. Olen soveltanut kirjan oppeja onnistuneesti naisten kanssa.
Kiitos kirjavinkeistä Ville-Valtteri. Vaikuttavat tosi mielenkiintoisilta enkä ole vielä lukenut kumpaakaan.
Mielestäni manipuloinnilla on usein huonot seuraukset, joten toivottavasti tarkoitat molemminpuolista etua neuvottelussa. :)
On todella hauskaa, että samat ihmissuhdetaidot toimivat niin busineksessa, harrastuksissa kuin iskemisessäkin.
Tervetuloa lukemaan blogia!
Lähetä kommentti