22. elokuuta 2017

Kasvutarinat 4/4: "Unelmamme ovat aivan käsiemme ulottuvilla, kunhan uskallamme toimia"


Neetta oli arka koululainen. Tunneilla hän ei huomion välttämiseksi viitannut eikä esitelmien pitäminen tuntunut alkuunkaan luontevalta. Sitten hän päätti, että asialle on tehtävä jotain. Aktiivisen harjoittelun ja määrätietoisuuden ansiosta Neetta löysi rohkeutta olla oma itsensä ja toteuttaa unelmiaan. 

Tämä on Kasvutarinat-blogisarjan viimeinen osa. Aiemmat osat kolmesta Jäänmurtajat-toiminnassa mukana olleesta itsensäkehittäjästä löydät täältä: osa 1, osa 2 ja osa 3.

Teksti: Martti Ilvesmäki

 
Hei! Kertoisitko alkuun hieman itsestäsi?

Moi! Olen Neetta, entinen ujo ja nykyinen hölösuu. Ammatiltani olen kulttuurituottaja ja toimin tällä hetkellä Suomi 100 -aluekoordinaattorina Vantaalla. 

 
Kiitos, että tulit mukaan Kasvutarinat -sarjaan. Kuinka kiinnostuksesi itsensäkehittämistä kohtaan syttyi?
 
En osaa sanoa tarkkaa hetkeä, milloin tämä tapahtui. Olin tosi syrjäänvetäytyvä lapsi – kaikki koulussa oleva esiintyminen, vastaaminen ja valokeilassa oleminen tuntui epämiellyttävältä. Tätä kesti ainakin parikymppiseksi asti. Myös puhelimella asiointi tuntui aiemmin vastenmieliseltä.

En kuitenkaan pitänyt ujon roolista. En kokenut olevani oma itseni. Halusin olla äänessä ja esillä, mutta en vain uskaltanut. Koulumaailmassa kympin tyypit olivat aina niitä, jotka viittasivat paljon. Itsekin monesti tiesin vastauksia ja olisin halunnut olla aktiivisempi tunneilla, mutta valokeilassa oleminen jännitti. Jos joskus kuitenkin rohkaistuin viittaamaan ja vastaus sattui menemään pieleen, koin siitä valtavaa häpeän tunnetta. Jos opettaja vielä sattui huomauttamaan, ettei vastaus mennyt ihan nappiin, kommentti jäi pitkäksi aikaa mieleeni kummittelemaan.

Parikymppisenä sitten tajusin, että jos en uskalla puhua, en voi menestyä työelämässä. Uran kannalta on tärkeä taito uskaltaa olla esillä. Pakko onnistua tavoitteideni vuoksi loi minulle vahvan motivaation. Päätin lähteä systemaattisesti muuttamaan asioita. Aluksi mietin mitä pieniä asioita voisin tehdä päästäkseni tavoitteeseeni.


Mitä päätit tehdä ensimmäiseksi?

Päätin hakea työhön, missä joutuu puhumaan ja olemaa paljon esillä. Hain museo-oppaan hommiin ja aloin vetämään opaskierroksia suurille ryhmille. Ekat kerrat jännittivät hirveästi, mutta pikkuhiljaa kierrosten pitämiseen tottui. Rutiinin myötä ei enää jännittänyt lainkaan niin paljoa.

Toimin lisäksi nuorempana, ja aikuisenakin, partiossa. Pyrin haastamaan itseäni hakemalla johtajarooleihin, sillä tiesin saavani niistä eniten oppia. Ryhmien vetäminen ja puheenjohtajan roolissa toimiminen oli totta kai aluksi haastavaa, mutta todella kehittävää, ja olen hyötynyt taidoista työelämässä. 

Olen myös lapsesta asti kamppaillut neutraalin ilmeeni kanssa: perusilmeeni näyttää kiukkuiselta. Asiallahan ei ole muuten väliä, mutta ihmiset saavat helposti minusta vihamielisen ensivaikutelman. Eräs opiskeluaikainen ystäväni myönsi minulle vuosien jälkeen luulleensa, että olin ollut hänelle vihainen koko opiskelujen ajan. Ja kaikki tämä johtui ilmeeni luomasta ensivaikutelmasta!

Aloin tekemään tämän vuoksi erilaisia hymyilyharjoituksia. Hymyilin itselleni peilin kautta sekä myös mainoksille, joita näin kaupungilla. Lisäksi komedioiden katsominen sai nauramaan ja näin luontevasti hymyn nousemaan pintaan. Kun ei ole tottunut hymyilemään, niin eihän hymyä voi luonnostaan osata ottaa heti perusilmeeksi. Harjoittelu auttaa myös tässä asiassa.
 
Ymmärsin uusiin asioihin totutellessani, että jos haluaa todella kehittyä, on rimaa nostettava jatkuvasti. Aloin siis pohtimaan, mikä voisi olla seuraava askel itsensäkehittämisessä.

 
Mahtavaa! Mitä olivat nämä seuraavat askeleet?

Satuin kuulemaan Karla Niemisen haastattelun radiossa ja kirjoitin heti Jäänmurtajat-yrityksen nimen ylös. Kävin lukemassa blogia ja erilaiset harjoitukset vaikuttivat kiehtovilta. Oli mielenkiintoista huomata, että ihmissuhdetaitoja voi treenata missä vain, vaikkapa kaupassa samalla, kun tekee itse ostoksia, voi aloittaa small talkin tuntemattomien kanssa. Huomasin nopeasti, että suomalaiset eivät lämpeä tähän kovin helposti. Toisaalta, tämä kehitti kykyä tottua torjuntoihin, mikä on erittäin tärkeä taito.

Ei mennyt kauaa ennen kuin ilmoittauduin ihmissuhdetaitokurssille – tämä vaikutti juuri kaipaamaltani seuraavalta askeleelta. Kurssin ehdottomasti parasta antia oli erilaisten harjoitusten suorittaminen muiden itsensäkehittämisestä kiinnostuneiden ihmisten kanssa. Lisäksi henkilökohtaisen palautteen saaminen oli huippua!
 
Kurssin aikana ja sen jälkeen koin monia tärkeitä oivalluksia, esimerkiksi:
  • Ei ole yhtä ainoaa mahdollista poikaystävää, työpaikkaa tai ystävää. Aina tulee uusia mahdollisuuksia, mikä on mahtavaa.
  • Väittely ei ole keskustelu, ja keskustelua ei täydy voittaa. Aina ei täydy todistaa, kuinka toinen on väärässä. Toisen virheisiin ei ole pakko tarttua. Jos voisin antaa nuoremmalle itselleni yhden vinkin, se olisi: ”Etsi vähemmän kritisoitavaa.”
  • Jos on tyytymätön omaan elämäänsä, muutos on mahdollinen, kunhan vain sitä todella haluaa.

Kurssin jälkeen kiinnostuin tutustumaan myös improvisaatioteatterin maailmaan. Se on todella hyvä paikka treenata heittäytymistä ja kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Improteatterin motto ”moka on lahja” pitää täysin paikkansa! Kun kerran ”mokaa” eli tekee jotain erilaista, niin seuraavat haasteet eivät tunnu lainkaan niin pelottavilta.

Harjoittelen nykyään myös yleistä small talk -jutustelua erilaisissa tilanteissa. Joskus keskustelu alkaa luistamaan ja joskus taas ei. Pääasia on, että tietää, miten keskustelun kulkuun ja aloittamiseen voi itse vaikuttaa. 
 

Millaista elämäsi on nykyään verrattuna entiseen?

Tuntuu siltä, että voi olla enemmän oma itsensä, kun on työstänyt pelkojaan ja uskaltaa heittäytyä. Tunne on vapauttava. Aiemmin etenkin seminaarityöskentelyssä kohtasin usein ongelman, että olisin halunnut sanoa jotain, mutta en sitten uskaltanut. Nykyään uskallan avata suuni herkemmin tällaisissa tilanteissa.

Rohkeutta on siis tullut roppakaupalla lisää. Treffeillä käyminen on mukavampaa ja ei haittaa vaikka menisi niille ihan pelkällä vesilinjalla. Ihmissuhdetaitojen opettelun myötä olen käsittänyt, kuinka käsittämättömän laaja elämän mahdollisuuksien avaruus onkaan. Olen ymmärtänyt, että monet unelmamme ovat aivan käsiemme ulottuvilla, kunhan vain uskallamme toimia. 



 
Mitä antaisit muille vinkiksi ihmissuhdetaitojensa kehittämiseen?

  • Itsensä haastamisen voi aloittaa pikkuhiljaa asettamalla itselleen sopivia tavoitteita. Näin motivaatio ei lopu heti alkuun. 
  • Uusien asioiden opettelu tuntuu usein aluksi epäluontevalta. Tällöin "fake it till you make it" -asenne auttaa. Esitä, että olet jo hyvä opettelemassasi asiassa. Luonnollisuus tulee ajan kanssa.
  • Vietä aikaa ihailemiesi ihmisten kanssa, joiden kaltainen haluaisit olla. Voit oppia heiltä paljon.


Huikeita vinkkejä. Kiitos Neetta, ja erinomaista elokuun jatkoa!



P.S. Voit ilmoittaa kiinnostuksestasi kevään 2018 ihmissuhdetaitokursseihin kurssisivun lomakkeella. Ilmoittautuminen syksyn 2017 luennoille Tapiolaan on juuri alkanut.



 


Yrityksestä ja ihmissuhdetaitokoulutuksista voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

1. elokuuta 2017

Kasvutarinat 3/4: "Jatkuva urheilu saattoi toimia defenssinä ihmissuhteille"


Diplomi-insinööri Jani tutustui ihmissuhdetaitojen kehittämiseen lukiossa. Tuolloin vapaa-aika kului lähes pelkästään urheillen ja uusiin ihmisiin tutustuminen ei tuntunut ollenkaan miellyttävältä. Asia muuttui hänen törmättyä pariin aiheita käsittelevään kirjaan. Niiden lukeminen herätti tärkeän oivalluksen: myös ihmissuhdetaitoja ja tutustumista voi harjoitella. 

(Sarjan 1. osa ja 2. osa)

Teksti: Martti Ilvesmäki 




Moi Jani! Miten menee? Kertoisitko aluksi vähän itsestäsi.

Hyvin menee! Olen Jani 27-vuotias diplomi-insinööri Helsingistä, jossa asun vaimon ja kultaisennoutajan kanssa. Harrastuksiin kuuluu tällä hetkellä kitaran soitto, kestävyysjuoksu, kuntosalilla treenaaminen sekä Netflixin katselu.

 

Erinomaista! Osallistuit Jäänmurtajat-kurssille vuonna 2013. Oliko sinulla aiempaa taustaa itsensäkehittämiseen liittyen - mistä kipinä kaikkeen syntyi?

Ensimmäisen kerran tutustuin alan kirjallisuuteen lukiossa. Teos, jonka nimeä en enää muista, käsitteli keskustelua muiden kanssa ja ensimmäinen ajatus oli, että ai tätäkin voi todella harjoitella! Tämän oivalluksen saattelemana aloin juttelemaan välitunneilla ihmisille, joiden kanssa en olisi muuten juurikaan puhunut.

Lukioaikoina käytin kaiken vapaa-aikani urheillen - en kokenut sosiaalisia tilanteita miellyttäviksi. Jatkuva urheilu saattoikin toimia jonkinlaisena defenssinä, ettei vapaa-aikaa täytynyt käyttää kavereiden kanssa jutusteluun. 

 
Itsensäkehittämiseen liittyvä kirjallisuus on omiaan antamaan motivaatiota uuden kokeilulle. Mistä muualta hankit tietoa aiheesta ja teitkö joitakin käytännön harjoituksia näiden innoittamana?

Ensimmäisen kirjan tuoman motivaation turvin hakeuduin feissarin hommiin kehittääkseni yleisesti sosiaalisuuttani. Työ tuntui etenkin aluksi kovin kuluttavalta, sillä tein joka päivä työtä kaukana omalta mukavuusalueeltani. Tästä huolimatta työ oli todella kehittävää ja tuntemattomille jutustelu alkoi tuntua huomattavasti sujuvammalta.

Toisen kirjan luin ystäväni suosituksesta. Kyseessä oli Dale Carnegien klassikko Miten saan ystäviä menestystä ja vaikutusvaltaa. Kirjan lukeminen oli silmiä avaava kokemus siitä miten kehittää omia ihmissuhdetaitojaan ja antoi valtavasti lisäpotkua harjoitteluun.

 
Kyseinen kirja on yksi tunnetuimpia ihmissuhdetaitokirjoja, joka on ikinä kirjoitettu. Suosittelen kaikille! Minkä koit Jäänmurtajat-kurssissa parhaaksi?

Jäänmurtaja-kurssilla yksi ihmissuhdetaitoihin liittyvä asia selkeni: taitojen kanssa ei synnytä, eikä niitä voi saada sormia napsauttamalla, vaan ne on opittava harjoittelun kautta. Taitojen opettelun kulkeminen on kuin polkua pitkin eteneminen, jonka lopussa palkinto odottaa.

Tärkein oivaltamani asia, mikä on minulla edelleen mukana työelämässä: asenne ratkaisee. Positiivinen "me pystytään tähän" -asenne tarttuu muihin ja motivoi tiimiä ponnistelemaan yhteisten tavoitteiden eteen. Asenteen ylläpitämiseen auttaa ongelmien ja uhkien näkeminen pikemminkin haasteina. Olen saanut paljon kehuja työkavereilta nimenomaan hyvästä asenteesta. Jos ajattelee onnistuvansa useimmiten onnistuu ja päinvastoin.




Minkä olet kokenut haastavimmaksi itsensä kehittämisessä? Entä olisiko sinulla vinkkejä muille, jotka haluavat kehittää sosiaalisiataitojaan?

Haastavimmaksi olen kokenut pitkään jatkuvan mukavuusalueen ulkopuolella olemisen. Jäänmurtajat-kurssin jälkeen asetin itselleni ison haasteen: kolmen kuukauden ajan näkisin joka päivä jotakin kaveriani. Siinä tuli puhuttua paljon uusille ja vanhoille tutuille. Kuten feissarityön kanssa, myös tämä haaste tuntui aluksi hyvin kuluttavalta.

Minulla on tapana kokeillessa uusia asioita viedä ne äärimmäisyyksiin. Harjoittelun jatkuessa huomasin, mikä on minulle sopivin tapa oppia. Tämä on myös vinkkini muille, jotka haluavat oppia tutustumaan paremmin: omalta mukavuusalueelta kannattaa poistua, niin rohkeus kasvaa ja samalla huomaa, mikä harjoitus sopii itselle. 

Joskus ihmiset saattavat kummaksua, kun alat puhumaan heille tai esittämään kysymyksiä. Tämä ei kuitenkaan lähes koskaan johdu sinusta. Syy on useimmiten se, ettei keskustelukumppanisi ole tottunut siihen, että joku on hänestä kiinnostunut.

Kannattaa rohkeasti sanoa kyllä tilaisuuksiin, joissa voi tutustua uusiin ihmisiin. Aina ei tarvitse mukaan omaa tuttua kaveriporukkaa voidakseen mennä tapahtumiin. Esimerkiksi työpaikan pikkujoulut ja virkistysjuhlat ovat loistavia paikkoja tutustua ihmisiin, joiden kanssa ei muuten juurikaan tulisi puhuttua.




Paljon tosi hyviä vinkkejä. Kiitos ja erinomaista kesän jatkoa! 


P.S. ilmoittautuminen syksyn ihmissuhdetaitokurssille 16-17.9.2017 on auki.



 


Yrityksestä ja ihmissuhdetaitokoulutuksista voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...