22. helmikuuta 2015

Vieraskynä: Kuinka tulla toimeen epäonnistumisen pelon kanssa

 
Tässä kirjoituksessa ahkera itsensä kehittäjä ja rohkeusvalmentaja Mikko Heikkinen kertoo, miten tekemällä onnistut aina.


Kokemukseni mukaan ihmisillä on tapana ajatella tilanteita lopputulos edellä: 

”Mun pitää voittaa.” 

”Mun pitää saada kymppi tästä kokeesta.” 

”Toivottavasti toi tyyppi tykkää musta nyt, kun meen juttelemaan sille.” 

Tämä lähestymistapa on yleinen ja niin on epäonnistumisen pelkokin. Tämä johtuu muun muassa itseluodusta paineesta onnistua.

 


"Pitäis nyt viedä tää peli..." Kuva: dieraecherin



Miksi ei välttämättä kannata ajatella lopputulos edellä?

 

Lopputulos ei usein ole sinun päätettävissäsi

Onnistumisesi voi olla ulkoisten tekijöiden hallinnassa. Esimerkiksi jos pelaat sulkapalloa kaveriasi vastaan, et voi päättää hänen suoritustaan. Voit vaikuttaa vain omaan suoritukseesi. Tai jos menet juttelemaan tuntemattomalle tyypille bileissä, et voi päättää, kuinka hän suhtautuu sinuun. Voit päättää vain oman suhtautumisesi häntä kohtaan.

 

Jos keskittyy liikaa lopputulokseen, itse tekeminen voi kärsiä 

Esimerkiksi jos lähdet kokeeseen sillä ajatuksella, että sinun täytyy saada siitä täydet pisteet, voi se olla stressaavaa, jolloin suorituksesi kärsii. Usein lopputuloksesta stressaaminen myös aiheuttaa niin suurta epäonnistumisen pelkoa, ettei tule edes yritettyä.

 

Voiko asiaa ajatella eri tavalla? Voi.

Mitä jos määrittelemme onnistumisen ja epäonnistumisen uudestaan? Mitä jos onnistuminen on sitä, että tekee? Sitä, että voitat itsesi? Hitot lopputuloksesta, sinä teit osasi ja se riittää.

Voit vain tehdä parhaasi ja katsoa mihin se riittää. Tuttu klisee urheiluhaastatteluista, mutta siinä pätee totuuden siemen. Ennen kuin lähdet tekemään jotakin, voit kuvitella itsesi tekemässä sitä. Sitten voit kuvitella, miltä sinusta tuntuu, kun asia on tehty ja olet siis saavuttanut tavoitteesi. Tällöin olet mielessäsi jo maalissa ja paine vähenee. Tätä kutsutaan visualisoimiseksi.

Visualisointi kannattaa tehdä mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja miettiä myös tunteita, joita eri tilanteet herättävät ja miten niihin reagoit. Visualisoinnin jälkeen voit viedä keskittymisesi itse tekemiseen.

 


"Olen jo kentällä! SUCCESS!" Kuva: dieraecherin


Kun pelaat sulkapalloa, on kannattavampaa keskittyä täysin jokaiseen liikkeeseen, lyöntiin ja laukka-askeleeseen kuin voittamiseen. Pistetilanne on epäolennainen, sillä jokainen pelattu pallo on oma suorituksensa, joka on erillään muista pelatuista palloista ja kokonaispistetilanteesta. Samoin koetilanteessa itse koe on oma kokonaisuutensa. Arvosanan miettiminen on epäolennaista.

Ihmisten välisessä kanssakäymisessä on olennaista keskittyä kuuntelemaan ja keskustelemaan, ei siihen mitä mieltä muut ovat sinusta. Itse oletan lähtökohtaisesti, että ihmiset pitävät minusta ja minä pidän heistä. Tämä puolestaan heijastuu käytökseeni ja sitä kautta siihen, miten ihmiset suhtautuvat minuun.

Keskittymällä tekemiseen, myös lopputulos paranee. Keskittymällä pelkästään lopputulokseen, tekeminen kärsii ja lopputulos kärsii. Voit vaikuttaa vain omiin tekoihisi.

 

Tekeminen on onnistumista. Se, että voitat itsesi, on onnistumista. Lopputulos on aina oppimiskokemus. Voitit tai hävisit, opit aina jotakin. Sait kokeesta nelosen tai kympin, opit aina jotakin. Kun menet puhumaan tuntemattomalle ihmiselle, opit aina jotakin. Onnittele itseäsi aina, kun uskallat kohdata pelkosi ja toimia siitä huolimatta.

Tekemällä oppii aina jotakin arvokasta. 


Onnistut sillä hetkellä, kun aloitat tekemisen. 


- Mikko Heikkinen



"Hupsista, voitin. Krebaamaan!" Kuva: dieraecherin




Jäänmurtajista ja ihmissuhdetaitokursseista voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Mikko! Ihan ensin: kiitos linkistä.
Niinhän se todellakin on, että keskittyminen on se a ja o. Mutta miten se vaan onkin niin vaikeaa pitää katse tiukasti siinä pallossa...? Väkisellä tuppaa ajatus siirtymään eteenpäin; ennakoimaan liikaa joko muiden reaktioita, omaa suoritusta, ties mitä milloinkin. Kun muuta ei oikeasti tarvitsisi kuin keskittyä täysillä hetkeen ja siihen mitä juuri siinä hetkessä tekee.
Niin ja tuo tunnustuksen antaminen itselleen! Että osaisi onnitella itseään aina kun on tarttunut asiaan ja alkanut toimia. Lopputulostakin tietysti kannattaa analysoida, mutta nimenomaan oppimismielessä, kuten sanotkin.
Hyviä ajatuksia :)
Outi

Karla Nieminen kirjoitti...

Kiitos kommentista Outi! Välitin sen Mikolle. Tässä omat näkemykseni kysymyksiisi:

Ajattelen, että elämä on vain kasa niitä hetkiä, joissa on läsnä. Jos ennakoi koko ajan, ei ole milloinkaan läsnä, ja koko elämä meneekin ohi. Toinen asia, joka on auttanut minua olemaan tekemisessä läsnä ja pääsemään eroon lopputuloksen stressaamisesta, on se, miten ärsyttävältä tekemättä jättäminen tuntuu. Jos ennakoinnin vuoksi jättää jotain tekemättä tai ei tee sitä kunnolla, harmitus voi olla todella ärsyttävä. Siksi usein teen mielummin ja epäonnistun kuin yritän optimoida lopputulosta ja jään sitten harmittelemaan tekemättä jättämistä.

Tunnustuksen antaminen itselleen on tosiaan tärkeää. Itse en aiemmin uskonut, että kiitollisuuspäiväkirjasta on mitään hyötyä. Se on kuitenkin hyvä tapa saada oman elämän hyvät jutut konkreettisesti kerättyä ja pidettyä mielessä. Kun onnistumisia ja epäonnistumisia & oppia kertyy, niin on aina helpompi suhtautua hyvin seuraaviinkin koitoksiin, kun tietää niiden merkityksen kokonaisuuden ja harjoittelun kannalta.

Hyvää kevään jatkoa! :)

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...