maanantai 16. toukokuuta 2011

Kaikki tutustuminen on iskemistä


Kun haluat iskeä jonkun, haluat tutustua häneen ja antaa itsestäsi hänelle hyvän kuvan. Syy tutustumishaluun on usein romanttinen kiinnostus. Kaverimielessä tai työelämässä tutustuminen on kuitenkin hyvin samanlaista kuin romanttinen iskeminen. Kaikkea tutustumista voisikin nimittää iskemiseksi. Iskemisestä sanana tulee hieno mielikuva, että on itse tehtävä jotakin eikä voi vain odottaa tutustumisen maagisesti tapahtuvan. Mitä eroa näillä edellä kuvailluilla iskemistilanteilla sitten on? USA:n parhaaksi verkottujaksi tituleeratun Keith Ferrazzin sanoin: "Ei juuri mitään." Suhteiden mestari tutustuu samoilla tekniikoilla tulevaan kumppaniin, ystävään ja työtuttuun.

Keith kertoo kirjassaan Never Eat Alone, että missä vain tilanteessa tavoite on keskustella aidosti. Loputtomalla vitsailulla (ns. naisten naurattaminen) tai teennäisellä businessjargonilla ei siis pötki pitkälle. Tilanteen johdattamista aitoon keskusteluun voi opetella ja harjoitella. Keithin kirja on yksi suosikeistani ja antaa paljon hyviä vinkkejä suhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen. Ennen kun mitään ihmissuhdetta voi syventää, on murrettava jää ja tutustuttava. Ihanasta luonteestamme ja upeista ajatuksistamme on tässä hommassa, ikävä kyllä, todella vähän apua. Minkä vain iskemistilanteen alussa ensivaikutelma ja ulkonäkö määräävät paljon.


Pokaaja Neil "Style" Strauss jälkeen ja ennen muodonmuutoksensa.


Eräät tutustumisen kuninkaat, pokaajat, eivät osaa juurikaan ylläpitää suhteita. Yhden asian he kuitenkin osaavat paremmin kuin kukaan muu: iskemisen eli tutustumisen ja hyvän ensivaikutelman antamisen. Olen oppinut monta ihmissuhdevinkkiä tutustumiseen pokaajilta (englanniksi Pickup Artists). Kirjassa The Game maailman parhaat pokaajat Neil "Style" Strauss ja Erik "Mystery" von Markovik kertovat, miten kenet vain saa hetkessä pauloihinsa. Heidän vinkkinsä ovat hyvin käyttökelpoisia niin romanttisissa kuin liike-elämänkin tutustumistilanteissa. He osaavat tuoda itsestään parhaat puolet esille ja tietävät, miten ihmismieli toimii. Huijaaminen ei ole keino tai tavoite, vaan haluttu lopputulos on kaikkien viihtyvyys rehellisesti.

Pokaajat ovat karismaattisia ensivaikutelmataiteilijoita. He yhdistelevät vaatetusta, puhetta, toimintaa, kehonkieltä ja äänensävyjä juuri oikein. Vastapuolelle tulee miellyttävä kuva ja mahdolliset henkiset puolustusmuurit murtuvat nopeasti. Pokaajien taitoja voi helposti käyttää väärin, kuten he usein tekevätkin, huonoin seurauksin. On kuitenkin kaikkien etu, jos osaat heidän tiedoillaan poistaa tutustumisen epämukavan tunnelman. Pokaajien materiaali on todella käytännöllistä ja superkalliit seminaarit jopa opetetaan baareissa laittaen heti opit käytäntöön. 

 

Lopetan nyt pokaajista turinan ja siirryn ensi postauksessa heidän tutustumisvinkkeihinsä. Juttua riittää monen kirjan verran, joten suosittelen lukemaan ne kirjat. The Game on suomennettu nimellä Pelimies. Rohkeutta uusiin ihmisiin tutustumiseen!

(Linkki seuraavaan postaukseen)


 

Parhain terveisin,
Karla Nieminen
 

Voit suositella tätä kirjoitusta facebookissa allaolevan palkin f-logoa klikkaamalla. 

Yrityksestäni ja kursseistani voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi


4 kommenttia:

Kevätkukkanen kirjoitti...

Olipas mukavaa löytää blogisi. Tuulisia terveisiä vaan täältä etelä-pohojammaalta! Itsekkin aika paljon lukenut itsensäparantamisoppaita vuosien varrella, olisi vaan mielenkiintoista päästä joskus jollekin kurssillekin, vaan ne kaikki taitaa olla siellä etelässä :( Mukavaa kesän jatkoa!!

Karla Nieminen kirjoitti...

Terveisiä takaisin :) Kurssit ovat tosiaan tällä hetkellä Helsingissä, mutta toivottavasti tulevaisuudessa myös muissa kaupungeissa. Mikäli sinulla on samoista asioista kiinnostuneita tuttavia, niin oman ryhmän kerääminen on myös mahdollinen vaihtoehto.

TT kirjoitti...

Löysin blogisi sattumalta, ja ajattelin kirjavinkata (ehkä olet tähän jo tutustunutkin): Steve Santagatin The Manual (suom. Miehen Käyttöohjeet). Santagatin pyrkimyksenä on avata naisille deittailumaailmaa miehen näkökulmasta ja opettaa naisia "pelaamaan ihmissuhdepelejä". On mielestäni vielä käytännönläheisempi kuin mainitsemasi Straussin The Game.

Hyviä kirjoituksia, jatka samaan malliin! :)

Karla Nieminen kirjoitti...

Kiitos! Laitan kys. kirjan hankintalistalle :)

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...