Kehity sellaiseksi kuin haluat: Vieraskynä: Esimies, näin vältyt itkupotkuraivareilta

16. joulukuuta 2013

Vieraskynä: Esimies, näin vältyt itkupotkuraivareilta


Kirjoittaja on Anja Kadziolka, markkinointialan yrittäjä ja äiti, jolla on blogi osoitteessa www.mamaonbis.fi. Blogissaan hän puhuu ajanhallinnasta, markkinoinnista ja muista yrittäjä-äidin elämään liittyvistä asioista. 


Kotona kiukutellaan ja itketään, mutta voiko niin tehdä työpaikalla? Negatiivisuus on ihan ymmärrettävää, jos motivaatio ei ole kohdallaan tai ihmisten mahdollisuuksia kasvaa rajoitetaan. Uhmaikäinen saa mahdottoman itkupotkuraivarin, jos hänen kehityspyrkimyksiään yrittää estää. Vaikka housut menisivät väärin päin, niin sentään hän pukee ne itse! On mielenkiintoista miettiä, miten moni kasvatusvinkki pätisi hyvin myös työpaikalla. Kyse on kuitenkin vain toisen arvostamisesta ja huomioimisesta. 

Kodin johtaminen on johtamiskoulutusta parhaimmillaan, jos osaa soveltaa oppeja myös työelämässä. Lapset vaativat huomiota, kehumista, kannustusta ja palkintaa. Heidän itsetuntoaan täytyy ruokkia, tunnistaa heidän kykynsä ja tukea heitä niissä. Monia asioita täytyy tehdä yhtä aikaa ja stressinkin keskellä täytyy toimia rauhallisesti. Ihan niin kuin töissäkin. 

Tässä kuusi vinkkiä siihen, miten voit työpaikallasi toimia kasvattavana esimiehenä. 


Elämä on tiimityötä ja kontaktilaji. Kuva: DenaliNPS


1. Ole kärsivällinen 

Vaikka lapsi lopulta oppii käymään vessassa, täytyy kärsivällisesti ja hermostumatta (ettei lapsi stressaannu) jaksaa putsata lattioita ja pestä housuja. Lasta itseäkin tapahtunut harmittaa. Työelämässä aikuisella voi kestää hetki oppia esimerkiksi uusi tapa tehdä töitä, vaihtaa tietokonetta tai oppia uusi työtehtävä. Odota ja kouluta hoputtamatta. Sinulla on tavoite mielessäsi, mutta ole kärsivällinen ja positiivinen vaikka haluaisit asioiden etenevän nopeammin. Älä painosta, jotta et aiheuttaisi stressiä ja suurempaa kynnystä oppimiselle. 


2. Ymmärrä erilaisuutta 

Lapset ovat erilaisia ja luonne muuttuu temperamentin mukaan. Monenkaan perheen lapset eivät ole keskenään samanlaisia ja erilaisten luonteiden kirjo tuokin väriä elämään. Kun yksi istuu sohvalla hiljaa lukemassa, toinen elohopea viipottaa kiljuen edestakaisin, ylös ja alas. Näin myös työpaikalla. Erilaisuutta täytyy ymmärtää. Kun yksi lähtee innostuksen palossa mukaan uudistuksiin, toinen ahdistuu ja vastustaa kynsin hampain. Tämä ei tarkoita, että toinen olisi huonompi. Hän vain lämpiää hitaammin. Yritä pohjustaa asioita ennen kuin ne tapahtuvat. Yritä myös keksiä nopeasti lämpiäville jotain virikkeellistä tekemistä odotusajaksi. Muista, että erilaiset asiat motivoivat erilaisia ihmisiä ja hyväksy se, että ihmiset ovat erilaisia. 


3. Kannusta ja kehu 

Lasten itsetunto kehittyy jatkuvasti. Sitä voi tukea tai latistaa. Sinulla on itsetunnon kehitykseen suuri vaikutus. Kannustatko riittävästi ja kehutko oikeista asioista? Lapsen täytyy kokea olevansa hyvä jossain ja saada onnistumisen kokemuksia. Niin myös aikuisen. Jos esimies ei usko ja luota alaisen kykyihin tai tekee asioita tämän puolesta on selvää, että työntekijän ammatillinen itsetunto laskee. On tärkeää päästä toteuttamaan omia lahjojaan ja voida olla tyytyväinen omaan työsuoritukseensa. Ja saada mahdollisuuksia kehittyä. Tärkeää on myös saada palautetta, ei jatkuvasti ja kaikesta, mutta asioista, jotka itsekin tietää tehneensä hyvin. Näe työntekijäsi kyvyt ja kannusta kehittämään niitä. Usko tai älä, näin saat aikaan entistä parempia tuloksia. 


4. Pysy rauhallisena myös tiukoissa paikoissa 

Lasten ja kodin hoitaminen opettaa tekemään monia asioita yhtä aikaa, koordinoimaan ja priorisoimaan sekä selviämään tiukoista tilanteista. Vaikka lapset kiljuisivat nälissään ja roikkuisivat vaatteissasi, ruokaa on tehtävä, tai keksittävä jotain korviketta pikaisesti. Menettämättä hermojaan. Kun töissä on kiire ja määräajat umpeutuvat, ihmiset stressaantuvat ja väsyvät, itkevät ja saavat hermoromahduksia. Esimiehen pitää jaksaa, jotta yleinen mieliala pysyisi yllä ja homma kasassa. Jonkun täytyy ajatella järkevästi ja tehdä nopeita päätöksiä stressaavissakin tilanteissa. Kun selviät tiukoista paikoista rauhallisena, ihmiset ympärilläsi luottavat sinuun ja luot heille turvallisen ympäristön kasvaa ja kehittyä. 


Erinomainen esimiestaitojen valmentaja. Kuva: Krista Baltroka


5. Salli epäonnistuminen 

Kotona on turvallista kiukutella, itkeä, jopa raivota. Kun lapsen itsetunto on kunnossa, hän uskaltaa näyttää tunteensa, ottaa riskejä eikä pelkää epäonnistumista. Luo työntekijöillesi työpaikka, jossa uskaltaa yrittää ja epäonnistua. Tue työntekijöitäsi tavoittelemaan suurempia saavutuksia. Tarjoa yrittämiseen porkkanaa, älä keppiä. Palkitse kaikki pyrkimykset kehittymiseen, onnistuivat ne sitten tai eivät. 


6. Anna luovuudelle tilaa 

Lapset keksivät kaikenlaista hullua. Siis aikuisen mielestä hullua. Lapselle tuoleista, tyynyistä, peitoista ja talouspaperista rakennettu hirvittävä sotku on todella taianomainen ja mahtava prinsessalinna, jossa kaikista unelmista voi tulla totta. Ja jonka hän todella teki itse! Silmät säteillen hän odottaa luomuksestaan kiitosta, ei torua. Kun hän vähitellen oppii, että nämä keksinnöt eivät ole vanhempien mieleen, hän rajoittaa luovuuttaan. Jos haluat ruokkia alaistesi luovuutta ja rohkaista innovaatioihin, anna siihen tilaa. Luo työpaikalle rento ja välitön tunnelma, huolehdi työntekijöistäsi ja anna heille vapaus luoda. Aseta sinä tavoitteet ja anna alaistesi keksiä se, miten niihin päästään.


Mukavaa joulunodotusta!

- Anja Kadziolka (www.mamaonbis.fi)



Jäänmurtajat Oy:stä ja ihmissuhdetaitokoulutuksista voit lukea osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

3 kommenttia:

Laura Nieminen kirjoitti...

Nämä voisin kyllä vilauttaa meidän työpaikalla pomolle :)

Anja Kadziolka kirjoitti...

Kiitos kommentista Laura, laita linkki jakoon, jospa pomokin kävisi lukemassa :)

Karla Nieminen kirjoitti...

Niinpä Laura ja Anja :) Hyvä tapa viedä tällaisia ohjeita pomolle on hänen etunsa kautta. Voit kertoa, miten ne helpottaisivat hänen työtään ja parantaisivat esim. koko paikan tulosta.

Myös alaistaitoja on aina hyvä miettiä, eli miten hyvin itse toisaalta muistaa olla esimerkiksi kärsivällinen ja erilaisuutta ymmärtävä pomoaan kohtaan sekä muistaako kehua häntä hyvin tehdyista jutuista.

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...