Kehity sellaiseksi kuin haluat: Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset

25. kesäkuuta 2014

Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset



PUA eli pick up artist -materiaali opettaa naisten iskemistä. Tämä on kolmas osa havaitsemiani pelimiesten yleisiä väärinkäsityksiä käsittelevässä kirjoitussarjassa. Sarjasta on aiemmin ilmestynyt kaksi osaa. Suosittelen lukemaan myös Yleiset kysymykset & palautteet vastauksineen.

Mielestäni sosiaalisia taitoja opettava PUA-kirjallisuus on hieno juttu. Siitä voivat sekä miehet että naiset oppia paljon esimerkiksi pariutumisesta, kaverien kanssa toimimisesta ja työelämässä verkostoitumisesta. Toivon, että näistä kirjoituksista on hyötyä niin asiaan enemmän perehtyneille kuin kaikille muillekin.


Väärinkäsitykset 4-6, tadaa:
 

Väärinkäsitys 4: Naiset pitävät kiusaamisesta seksiä pihtaamalla

On hienoa, että pelimiehet ovat tajunneet naistenkin haluavan seksiä. Naiset eivät siis ole uhreja, jotka joutuvat silloin tällöin antamaan miehille. Usein pua-piireissä ajatellaan myös, että naisten on todella helppoa saada kelvollista seksiä. Kelvollisella tarkoitan nyt oikeasti ihan vaan kelvollista eli sellaista mistä nauttii edes jollain tasolla eikä koko homma ole vain tosi epämukavaa. Ehkäpä edellisistä johtuen, usealla pelimiehellä on sellainen harhaluulo, että naiset eivät silkkaa ilkeyttään jaa tätä seksiä kaikille.

Joidenkin pua-suurkuluttajien mukaan naisten ajatus- ja tavoitetila on siis jotakin tällaista: "Minun olisi helppo harrastaa paljon hyvää seksiä, mutta enpä teekään sitä! Hähää, siitä saatte miehet, voitin!" En ole tavannut tällä lailla ajattelevia naisia. Ei ihminen (tai nainen) loppujen lopuksi halua kiusata toisia, vaan saada hyviä asioita itselleen.

Väärinkäsityksen ytimessä on mm. Andey Randead:n nerokkaasti muotoilema ajatus eri sukupuolten erilaisista tärkeysjärjestyksistä. Tietenkin yksilöiden välillä on paljon eroja, mutta biologisista ja hormonaalisistakin syistä joistakin asioista miehet ja naiset ajattelevat keskimäärin eri tavoin.

Idea on lyhykäisyydessään seuraava: Sekä naiset että miehet haluavat turvallista läheisyyttä, romantiikkaa, hauskuutta ja hyvää seksiä. Nuo kaikki ovat siis about jokaisen prioriteettilistan kärjessä. Haaste tulee siinä, että usein naiset pyrkivät täyttämään edellistä listaa vasemmalta oikealle ja miehet oikealta vasemmalle. Monelle naiselle on todella vaikea ymmärtää, että miten jollekin miehelle se seksi voi olla romantiikkaa tärkeämpää, vaikka kyllähän se tärkeää on hänellekin, heti läheisen fiiliksen tai romantiikan jälkeen. Samaan tapaan moni mies on täysin ymmällään, miten joku nainen voi oikeasti haluta enemmän keskustelua käsikädessä kynttilän valossa, kun voisi ensin harrastaa sitä seksiä.

Naisten on usein haasteellista saada nautinnollista seksiä, kuten miestenkin. Näin siksi, että prioriteettilistojen saaminen kohdalleen molemmille osapuolille on vaikeaa kummallekin sukupuolelle. Yksilöllisiä eroja tietenkin on paljon, mutta tämän yleistyksen ymmärtäminen voi auttaa jotakuta ymmärtämään suhteitaan paremmin. Syyt tällaiseen toimintaan ovat mm. hormonaalisia eroja: testosteroni, estrogeeni, adrenaliini, oksitosiini, dopamiini, seratoniini ja vasopressiini jylläävät... 

Naisen ykkösprioriteetti siis ei usein ole vain se seksi, vaikka kyllä se seksi siellä prioriteettilistan kärjessä on. Samaan tapaan miehillä se seksi on usein naisia vahvemmin mukana menossa, vaikka kyllä romanttinen läheisyyskin on siellä prioriteettilistalla. Yleisemminkin elämässä suuri haaste on ymmärtää muiden ihmisten erilaiset prioriteettilistat. Jotkut ihmisen ihan oikeasti pitävät eri asioista kuin sinä ja arvottavat niitä eri tavalla. He eivät vain esitä tekevänsä näin, kuten jotkut muiden näkökulmalle sokeat tuntuvat ajattelevan. 

Yksi syy, joka johtaa siihen ajattelumalliin, että naisten on paljon helpompi saada tarpeensa täytetyksi, on naisten vähyys baareissa tai netin deittipalstoilla. Moni pelimies ajattelee, että naiset eivät notku noissa paikoissa, koska ovat saaneet tarpeensa ihmissuhteissa täytetyksi. Totuus on usein aivan toinen: Moni nainen kokee, ettei merkityksellistä seuraa voi löytää baarista tai netistä (Vinkki naisille: Tämä ei tosiasiassa ole mikään absoluuttinen totuus, sillä kotona yksin istumalla ei ainakaan ketään löydä). Lisäksi naisten kaverien suuri määrä voi kompensoida ainakin lyhyellä aikavälillä romanttisen/seksuaalisen seuran puutteen.

Suomessa on noin puolet naisia ja puolet miehiä, joten kyllä niitä yksinäisiä naisiakin löytyy. Harmittavan usein naiset eivät vain uskalla tehdä epätyydyttävälle parisuhdetilanteelleen mitään, vaan jäävät päivästä toiseen kotiin nyhjöttämään tai tapaavat vain naispuoleisia kavereitaan. Sääli.



Picking up chicks, by chicks. Kuva: MaximMichael



Väärinkäsitys 5: Iskemisessä kannattaa hyödyntää toisen huonoa itsetuntoa

(Tällaista toimintaa kutsutaan negaamiseksi. Se on pua-piireissä jo vähän menneen talven lumia, mutta koska siitä kuulee silti paljon puhetta ja se on The Game -kirjan keskeinen konsepti, niin kerron siitäkin.)

Tässä huonossa vinkissä huonointa on se, että se toimii. Aika rajukin haukkuminen flirttailun lomassa saattaa löytää avaimen vastapuolen itsetuntovajeeseen ja yllättäen kohteesi onkin sitten kovin kiinnostunut sinusta. Negauksessa on tapana yhdistää haukku ja kohteliaisuus. Esimerkkejä negausrepliikeistä: "Et ilmeisesti tiedä viineistä mitään, mutta se on kiva juttu. Olen saanut tarpeekseni pätijöistä." tai "Toi puvuntakki ei kyllä istu, mutta se on tosi söpöä." tai "Hyvännäköiset noi sun hiusjatkeet. Ne sopii sulle tosi hyvin."

Tämä siis toimii, mutta ei kuitenkaan kannata. Vaikka toinen hymyilisi, lähtisi mukaan ym., niin hän ei oletettavasti kuitenkaan ole aidosti iloinen, kiinnostunut sinusta tai kiinnostunut siitä kuinka mukavaa seurassasi on olla. Hän yrittää vain miellyttää sinua, koska herätit hänessä riittämättömyyden ja huonouden tunteen. Traumatisoit häntä koko ajan lisää "hauskalla vitsailullasi", ja tuskin yhteinen aikanne on maksimaalisen upeaa. Usein tämä vaikuttaa niin vuosien kuin tuntienkin suhteissa.



"Kivat ripset, typy. Ei oo varmaan aidot?"
Kuva: morguefile



Yleensä aika nopeasti, kun on saanut pari valloitusta valloitettua, huomaa, että hei, eipä se ihmisten iskeminen keinolla millä hyvänsä olekaan niin kivaa. Ei se käsipuoleen jollain keinolla huijattu kaverien mielestä hyvännäköinen kumppani usein saa sitä omaa oloa yhtään paremmaksi. Ehkä haluaisitkin lyhyemmän tai pidemmän suhteen, jossa osapuolet ovat toisilleen mukavia ja haluavat toisilleen hyviä asioita? Ehkä haluaisit ihmisen, joka haluaa sinut? Älä myöskään itse alennu kuuntelemaan naljailua, on sen syy sitten testaus, iskeminen tai naljailijan oma epävarmuus. 
 
Hyvä huomio Jevgeniltä: Negaamalla vetää puoleensa säännönmukaisesti erityisesti narsistinaisia ja/tai läheisriippuvaisia. Siis sitä porukkaa, jota varsinkaan vähän epävarmempi ihminen ei todellakaan elämäänsä tarvitse. Kun on itsestään ja ihmisten kanssa toimeentulemisesta epävarma, kannattaa toimia ja ottaa mallia kivojen tyyppien porukoissa.


Syy naljailuun voi myös olla liian helppona olemisen pelko. Totta, että push-pull-meininki ja maltillinen tutustuminen ovat usein tärkeitä flirttailussa. Kaikesta ette ole samaa mieltä eikä tarvitsekaan olla. Paljon yleisempi ongelma kuin liiallinen helppous on kuitenkin aivan järjetön vaikeus. Omaa kiinnostusta ei uskalleta tuoda esille, eikä toisen lähettämiin kiinnostuksen merkkeihin uskalleta vastata. Yllättäen mitään ei sitten tapahdu. Tutustumisvaiheessa pieni askel taaksepäin silloin tällöin osoittaa arvostusta itseäsi kohtaan, mutta muista kuitenkin heitellä kehiin enemmän kiinnostuksen näyttämistä kuin vaikeilua.


Väärinkäsitys 6: Hyvännäköiset ovat suosittuja ja ilkeitä

Välillä PUA-oppaassa tai pelimiehen mielessä on lähtökohtana, että kaikki hyvännäköiset ovat ilkeitä ja hankalia. Näin siksi, että he oletettavasti saavat koko ajan seuraa ja ovat kyllästyneitä siihen. Tämän takia jokaisessa kohtaamisessa hyvännäköisen ihmisen kanssa pitää olla vähän vaikea, ihan vaan varmuuden vuoksi ja että erottuu mielistelijöiden joukosta. Tai ainakin on varauduttava pitkään väsytystaisteluun, koska oletetaan, että asiat eivät voi sujua helposti ja mukavasti, kun kyseessä on Hyvännäköinen Ihminen.

Se, että suurin osa ihmisistä, myös hyvännäköisistä sellaisista, on oikeastaan varsin kivoja, on jääny monilta pelimiehiltä jotenkin huomiotta. Samalla ei nähdä sitä, että usein naiset ovat pelimiehiä kohtaan torjuvia ja hankalia, koska pelimiehet osaavat olla välillä todella epämiellyttävää ja kummallista porukkaa (linkin kirjoitus on hauskaa fiktiota, mutta ei kovin kaukana joistakin tositilanteista). 

On muita mukavampia tapoja erottua joukosta kuin olla ilkeä tai muuten vaivaannuttava. Nälviminen tai yliäänekäs itsestään numeron tekeminen on helppo tapa erottua joukosta, mutta onko se paras? Haluatko valita sen helpon vai parhaan tavan? You choose.

Syy aloitteen tekijään kohdistuvaan nihkeyteen ja ylimielisyyteen on muuten todella usein niin miesten kuin naistenkin tapauksessa kohteen ujous tai epävarmuus. Moni kuumaakin kuumempi nainen tai mies saa ainakin Suomessa hyvin vähän huomiota, koska he eivät uskalla tehdä aloitteita eikä heille uskalleta tehdä aloitteita.

Kun sitten joltakin naiselta tulee pelimieskielellä "shit test" eli jokin ilkeä tai ylimielinen kommentti vastauksena keskustelun aloitukseen, niin hän saattaa hyvin usein heittää sen omaa epävarmuuttaan ("Miksi toi tulee jutteleen mulle? Haluaako se huijata mua tai pilkata mua? Apua, vieras jännä tilanne!"). Harvoin kyseessä on mikään miehelle osoitettu laskelmoitu luonnetesti ("Testäänpa mitä toi poika on miehiään, hähää."). Tai jos kyseessä on laskelmoidusti heitetty ilkeä kommentti, niin kysy itseltäsi kysymys: "Haluanko olla tämän ihmisen kanssa tekemisissä yhtään enempää? Olisiko meidän suhteemme/yömme hauska?" Ehkä haluat, ehkä et. You choose.

V-maisia eivät ole tavoittelun arvoiset ihmiset, vaan v-maiset ihmiset. IMHO, kivoilla on kivempaa. Etsi sellaisia, ja ole sellainen, niin he löytävät sinut. 

Tällainen periaate ja elämänohje on käytössä myös monella miehellä (joku kuitenkin kommentoi, että ei sovellu miehille, vaan miehen on oltava vähän jyrä). Moni tuntemani mies on aloittanut pua-touhun nössönä kynnysmattona ja kasvanut siitä ystävälliseksi ja itsevarmaksi huipputyypiksi. He vetävät puoleensa uskomattomia tyyppejä: miehiä, naisia, deittejä, hauskaa, businessmahdollisuuksia, kavereita... Se on mielestäni tavoittelemisen arvoista.



Siinä tämän kerran setit. Viimeisessä ja seuraavassa osassa aiheena mm. hyväksynnän tarve, tilannetaju ja ystävät. Ihania juttuja siis, paitsi tuo hyväksynnän tarve. :'(


Nauti loppuviikostasi! Nauti elämästäsi! Nauti itsestäsi!




Sarjan osat, jotka linkitän tähän ilmestymisen jälkeen:

Dear pelimies, osa 1/4: Intro & koko genre
Dear pelimies, osa 2/4: Ihmiset ja naiset
Dear pelimies, osa 3/4: Pihtarit, mollaajat ja hyvännäköiset
Dear pelimies, osa 4/4: Heikkoudella voittoon, ca-ching!


Dear pelimies FAQ: Yleiset kysymykset & palautteet


 


Parhain terveisin,
Karla Nieminen

Yrityksestäni ja koulutuksistani voit lukea lisää osoitteesta
http://www.jaanmurtajat.fi

3 kommenttia:

Jevgeni kirjoitti...

Kiitos linkityksestä :)

Itse aloitin aikoinani PUA-juttujen lukemisen nimenomaan nössönä kynnysmattona, vuosi taisi olla 2008. Kohdallani kävi kuitenkin sikäli hyvin, että fokukseni siirtyi niistä yleisesti itsensä kehittämiseen, henkiseen kasvuun jne. Vältin siis sen loukun, mihin monet PUA-intoilijat näyttävät sortuvan:

Kun tankkaa paljon ja pelkkää PUA-matskua, alkaa se herkästi näkymään käytöksestä ja olemuksesta. Mukaan tulee vivahdus sellaista "epäaitoutta". Sellaiselle ihmiselle puhuttaessa tulee fiilis, että jutteleeko tuo nyt jollain opettelemillaan vuorosanoilla. Ihminen ei vaikuta aidolta. Tällöin on helppo luoda toisen silmissä itsestään outo tai "creeppaava" vaikutelma.

Tämän vuoksi näkisin sekä lyhyellä- että varsinkin pitkällä aikavälillä järkevämmäksi keskittyä ensisijaisesti itsensä kehittämiseen ja elämänsä parantamiseen sen sijaan, että opiskelee "puakikkoja". Ihminen, joka elää mielenkiintoista elämää ja on itse mielenkiintoinen ei tarvitse niitä saadakseen huikeaa vientiä huikeilta ihmisiltä.

Onneksi tämä on tajuttu myös PUA-piireissä, sillä nykyiset "gurut" ja heidän materiaalinsa näyttää entistä enemmän korostavan juuri itsensä kehittämistä manipuloinnin sijaan, sekä sellaisia juttuja kuin rehellisyyttä ja suoruutta. Suunta on siis varsin hyvä ja ihailtava.

Anonyymi kirjoitti...

Epärehellisyydellä ei saa aikaan muuta kuin epäaidon suhteen, joka tulee kaatumaan viimeistään jossain vaiheessa, mutta mitä rehellisyys oikeasti tarkoittaa? Kannattaa tutustua Alkuajatukseen, siitä löytyy selkeää tietoa elämänasioiden ymmärtämiseen. Tässä linkki: http://www.alkuajatus.org

Karla Nieminen kirjoitti...

Jevgeni, tosiaan, on hyvä lukea muutakin materiaalia kuin pua-juttuja. Tästä lisää osassa 4/4. :) Pahimmillaan pua-piireissä naisten kanssa kokemattomat miehet taputtelevat toisiaan selkään ja opettavat toiselleen mystisiä ajatusmalleja ja kuvioita, joilla sitten yritetään narrata naaraita. Tosiaan, onneksi pua-materiaali yleisesti ei enää keskity vain "puakikkoihin", vaan vähän laajemmin itsensä kehittämiseen.

Anonyymi, Totta, epärehellisyyteen kyllästyy usein jossain vaiheessa, vaikkei suhde muuten kaatuisikaan. Ensin ajatus voi olla "Kunhan millä keinolla vaan saan ihailtavan kumppanin, niin olen onnellinen" ja sitten myöhemmin huomataan, että oikeasti arvostaakin kumppanissa eri ominaisuuksia kuin luuli ja haluaakin rehellisen suhteen.

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...